Päätin osallistua Kesäyöstä jouluyöhön 2013 haasteeseen. Siinä on ideana aloittaa 20 työtä välillä 21.6.-2.8. ja saada ne valmiiksi 24.12. mennessä. Eli ihan mahdollisuuksien rajoissa helpostikkin tämä! Lisään myöhemmin välilehden tälle kunhan projekti alkaa. Nyt vain sitten suunnittelemaan!
Haasteen blogiin pääset klikkaamalla kuvaa
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
torstai 6. kesäkuuta 2013
Challenge accepted
Otin haasteen vastaan Jenniltä. Nyt vain pitää toivoa että itsekkin pääsen neulomaan jotain!
Elikkä siis:
Anna hyvän kiertää!
Käsityöhaasteen ideana on, että kolme ensimmäistä, jotka lähtevät haasteeseen mukaan saavat jotain minun omin käsin tekemääni 12 kuukauden kuluessa. Ilmoittautuminen tapahtuu tähän postaukseen kommentoimalla ja postiosoitteen voi lähettää minulle sähköpostitse osoitteeseen: meri@meri.fi
Sääntönä on myös, että näiden jokaisen kolmen ilmoittautuneen on jatkettava haastetta samalla tavalla omassa blogissaan!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Viimeinen paketti
Viimeinen SNY paketti tuli jo reilu viikko sitten, mutten ole ollut kotona. Nyt sitten vihdoin kuva paketista.
Paketista paljastui pikkuinen pyyhe, jalkaraspi, jalkavoidetta, kynsilakka, teetä, suklaata, lankaa ja projektipussukka. Ja tietenkin kortti. Salainen ystäväni oli KatonKontti-blogin Leena K. Miten hän onki voinut arvata että jalkani ovat aina ihan kovettumilla ja kuivat? Jalkatuotteet ovat kyllä tarpeeseen, varsinkin kun tykkään kulkea avojaloin kesäisin. Kynsilakkojakaan ei voi olla ikinä liikaa! Turkoosi 7 veljestä lanka on ihanan väristä, suklaa oli hyvää ja kortti on söpö. Projektipussukkaa olenkin jo käyttänyt ja se toimii loistavasti.
Kiitos kuluneesta SNY kierroksesta Leena K. Paketit ovat olleet ihania ja käsialasi on ihana :D.
Tulisipa jo syksy ja seuraava kierros :)
maanantai 20. toukokuuta 2013
Mitäs tällä kertaa keksittäis?
Kesä lähestyy ja päivät lämpenee. Eikä minullakaan ole enään kuin yksi tentti! Kohta siis alkaa kesäloma ja kaikki suunnittelemani aikataulut eivät ole toimineet... Olisin halunnut yhden paidan kesäksi valmiiksi, mutta tuollahan se vieläkin on puolessa välissä etukappaletta.
Jotain olen sentään saanut valmiiksi. Kahdet sukat. Ja päätin etten aloita uusia projekteja ennenkuin edes osa noista vanhoista valmistuisi... Mutta nyt sukkiin.
Nämä sukat valmistuivat todella nopeasti! Molemmat 5(viidessä) päivässä. Malli oli helppo ja mukava ja kaunis. Nämä menevät Suuren sukkahaasteen toukokuun sukiksi. Muutenkin nämä ovat enemmän kesävillasukat. Ne ovat niin kauniit ja valkoiset että saa nähdä raaskiiko käyttää.
Jotain olen sentään saanut valmiiksi. Kahdet sukat. Ja päätin etten aloita uusia projekteja ennenkuin edes osa noista vanhoista valmistuisi... Mutta nyt sukkiin.
Lehdet
Puikot: 2.25mm puiset sukkapuikot
Lanka: Drops Fabel
Nämä sukat valmistuivat todella nopeasti! Molemmat 5(viidessä) päivässä. Malli oli helppo ja mukava ja kaunis. Nämä menevät Suuren sukkahaasteen toukokuun sukiksi. Muutenkin nämä ovat enemmän kesävillasukat. Ne ovat niin kauniit ja valkoiset että saa nähdä raaskiiko käyttää.
Spinning around
Malli: Double heelix
Puikot: 2.25mm puiset sukkapuikot
Lanka: Hjertegarn Alpaca Silk
Näitä sukkia oli niin kauan kiva tehdä, kunnes kantapäät olivat valmiit. Ja nämä aloitettiin kantapäistä. Yksiväristä sileää on aika puuduttavaa tehdä, mutta opinpas kantapäästä aloittamisen, kierreneulomisen ja JSSBO:n. Lanka ei vaan luultavasti kestä pahemmin käyttöä, joten taitavat jäädä kotisukiksi.
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Huhtikuun paketti
Huhtikuun pakettini tuli hieman myöhässä, sillä Snyni oli kipeänä. Viime viikolla se kuitenkin saapui ja ehdinkin joka päivä odotella sitä.
Paketissa oli neljä kerää Puroa värissä Metsä. Tuo Puron väri on ihanaa. Minun onkin pitänyt ostaa sitä, mutten ole saanut aikaiseksi. Novitan kesäkäsityöt lehteäkään en ollut onneksi vielä raaskinut ostaa. Onneksi hammasrautani otettiin vähän aikaa sitten pois, niin voin jopa syödä nuo merkkarit (kuva hämää hyvin sen, että pussi on jo avattu). Suklaalusikka on mielenkiintoinen, sillä en ole sellaista ikinä juonut. Se kyllä ainakin näyttää hyvälle.
EDIT: Unohdin mainita luontoarvasta joka myös oli paketissa. Sieltä tuli 3euroa :)
Kiitos taas Snyni :)
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Jotain valmista
Vihdoin raaskin laskea puikot lattialle ja keskittyä niihin harvoihin valmistuneisiin... Kaikki on olleet valmiita jo pitkän aikaa, muta vasta nyt päätyvät blogiin asti.
Pikkusukat
Ohje: Oma
Puikot: 2.75mm puiset sukkapuikot
Lanka: Jotain korin pohjalta löytynyttä
Nämä sukat on tehty maaliskuun 1.-2. päivä. Sukat menivät isäni kaverin pojalle, kun he kävivät Suomessa. Sukat olivat todella nopeat, sillä ne ovat niin pienet.
Rai rai rai
Ohje: Rai
Puikot: 3mm puiset sukkapuikot
Lanka: teeteen Pallas
Nämäkin sukat ovat valmistuneet jo 5.3. Lanka on SNY:ltäni saamaa ja näillä osallistuin myös Suuren sukkahaasteen helmikuun haasteeseen. Voitin jopa arvonnassa ja sain palkinnoksi söpö projektipussukan.
Kevät
Ohje: Oma
Puikot: 3mm puiset sukkapuikot
Lanka: Novita Nalle
Nämä valmistuvat 18.3. Olivat sellaiset haluan jotain simppeliä tehtävää luennolle sukat. Sukissa on palmikkoa, jotteivat olisivat olleet niin tylsät.
Pakkashanki
Ohje: Oma
Puikot: 8mm muoviset puikot
Lanka: Schoppel-Wolle Merino Lace ja Svarta Fåret Paljett
Tämä huivi on valmistunut jo helmikuun alkupuolella. Kuvien ottaminen jäi kun huivi meni heti käyttöön. No nyt siitä kuitenkin on huono kuva.
Tälläista tällä kertaa. Taidan palata keskeneräisten joukkoon.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Kevät!
Tietääkö joku muu sen tunteen kun istuu sohvalta ja se näyttää lähinnä tältä:
Keskeneräisiä töitä pyörii ympärillä ja kaikkien langat on solmussa keskenään. Neuloisikohan sitä maaliskuun ihkulankahaastesukkaa? Se on kyllä muutenkin tosi ihku, mallina Raikun ihana Charlotta toinen, lankana ihana Väinämöinen värissä Sahrami.
Toisaalta jo huvittaisi keskittyä huhtikuun haastesukkiin. Ensimmäisen kantapää alkaa olla jo valmis. Täysin uusi tekniikka minulle. Sukat aloitetaan siis kantapäästä ja kantapää tehdään muutenkin ihan uudella tavalla minulle. Mallina niissä double heelix, suomennetussa ohjeessa kaksoiskantakierre.
Toisaalta voisi kuluttaa aikaansa etsien jotain ihanaa mallia siskoni kanssa värjäämille langoille. Niistäkin tuli niin ihanan näköisiä. Mitähän kivaa niistä keksisi?
Lankakorista pilkistää villapaidan alku. Driftwoodkin odottaa valmistumistaan. Saisikohan sen kesäksi valmiiksi? Toisaalta toinenkin, kesäisenmpi paita on kesken ja odottaa vuoroaan. Tässä ei tosin ole saumoja, joten sinänsä mukavampi tehdä.
Kevään virkkausvimmakin iski tietenkin. Uusimmassa Novitassa oli ohje kivan näköisistä neliöistä virkattuun paita/tunika/mekkoon. Siihenhän voisi yhdistää ajat sitten virkkaamani pöytäliina/tabletin... Tämän todennäköinen valmistumisaika on ehkä kesällä 2015, aikaisintaan.
Keskeneräisiä töitä pyörii ympärillä ja kaikkien langat on solmussa keskenään. Neuloisikohan sitä maaliskuun ihkulankahaastesukkaa? Se on kyllä muutenkin tosi ihku, mallina Raikun ihana Charlotta toinen, lankana ihana Väinämöinen värissä Sahrami.
Toisaalta jo huvittaisi keskittyä huhtikuun haastesukkiin. Ensimmäisen kantapää alkaa olla jo valmis. Täysin uusi tekniikka minulle. Sukat aloitetaan siis kantapäästä ja kantapää tehdään muutenkin ihan uudella tavalla minulle. Mallina niissä double heelix, suomennetussa ohjeessa kaksoiskantakierre.
Keväisestä ilmasta johtuen ehkä sittenkin toiset robottisukat. Langat ovat niin keväisen värisiä. Toisaalta robotteja on jo tullut neulottua aika pitkälle.
Hederat on ollut kesken jo iäisyyden, tulisivat jo valmiiksi. Väri on vaan mahdollisimmat epäkeväinen, tumma harmaa. Luennoillakaan en ole jaksanut neuloa näitä. Ehkä ne saavat odottaa, kunhan kivemmat työt ovat valmiita.
Toisaalta voisi kuluttaa aikaansa etsien jotain ihanaa mallia siskoni kanssa värjäämille langoille. Niistäkin tuli niin ihanan näköisiä. Mitähän kivaa niistä keksisi?
Kevään virkkausvimmakin iski tietenkin. Uusimmassa Novitassa oli ohje kivan näköisistä neliöistä virkattuun paita/tunika/mekkoon. Siihenhän voisi yhdistää ajat sitten virkkaamani pöytäliina/tabletin... Tämän todennäköinen valmistumisaika on ehkä kesällä 2015, aikaisintaan.
Ehkä kaivankin sen todella kauan keskeneräisen neulepaitani ja rupean neulomaan sitä seuraavaksi. Toisaalta saatan vaihtaa sittenkin johonkin muuhun jo puolen tunnin päästä. Ja ainiin, onhan niitä keskeneräisiä muitakin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)