torstai 29. joulukuuta 2011

Lapasia

Anteeksi hiljaisuuteni blogin puolella. Läppärissäni ei ole muistikortinlukijaa, joten en ole saanut kuvia koneelle. Onneksi sain isäni vanhan kameran, josta kuvat saa siirrettyä koneelle ilman muistikortinlukijaa.

Tämäkin postaus tulee olemaan kuvaton, koska suurin osa lapasista on mennyt jo joululahjoiksi. Mutta onneksi voin kertoa millaisia lapasia olen tehnyt ja mistä langoista. (Tämä voi olla tylsää luettavaa, mutta en keksi muutakaan :)

Ensinnäkin olen tehnyt kolmet huovutetut lapaset Novitan Puro -langasta. Yhdet itselleni (joista toinen on hukassa), yhdet kaverilleni (joka hukkasi omansa) ja viimeisistä piti tulla tälle kaverilleni uudet, mutta huovutuksessa tapahtui jotain kummallista, joten hänen serkkunsa sai ne. Niistä tuli siis liian pienet. En kyllä tajua miksi sillä olen tehnyt samanlaisia lapasia 20 ja kaikki olivat ennen koneeseen laittoa samankokoisia. No aina ei voi onnistua. Lankojen väreinä olivat pakkasyö,  aamurusko ja luumupuu.

Sain mummiltani kesän lopussa paljon lankoja. Niiden joukossa oli paljon vihreää lankaa. Jotain Novitaa sekin oli mutta nimeä en muista. Kaverini rupesi tekemään karismalapasia, joiden malliin ihastuin ja halusin kanssa tehdä sellaiset. Nämä lapaset päätyivät mummolleni lahjaksi.

Löysin laatikoistani vanhaa Novitan Mambo -lankaa, mustaa ja punaista. Mambo on hyvin paksua lankaa, joten en ollut ihan varma miten se soveltuiu lapasiin, mutta ihan siedettävät niistä tuli. Nämä lapaset menivät siskoilleni joululahjaksi.

Yhdelle opettajallemme tein Päivölä-lapaset läksiäislahjaksi, sillä hän muuttaa kauas pois. Ne olivat ihan normaalit siniset lapaset joissa on valkoinen päivölälogo. Lanka niinkin tylsä kuin 7 veljestä.

Yhdet lapaset ovat vielä kesken, joten niistä lisää niiden valmistuttua. Kunhan saan taas jotain uutta valmiiksi teen uuden postauksen kuvien kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti